Punto Banco

Punto banco on historialliseen baccarat-korttipeliin perustuva peli, jonka tausta juontaa juurensa jo 1400-luvun renesanssihoveihin. Baccarat-pelin jäljessä punto banco seurasi viimeistään 1970-luvulla Iso-Britanniaan ja Manner-Eurooppaan. Suomalaisille peli tuli tutuksi 1990-luvun alkupuolella. Punto Bancon suosio perustuu pitkälti sen yksinkertaisuuteen ja tuuriin, joten pelin sääntöjä perinpohjin tuntemattakin voi menestyä. Pelin tarkoituksena on, juuri kuten baccaratissakin, saada kahdella tai enintään kolmella kortilla käsi, jonka pistemäärä on mahdollisimman lähellä yhdeksää. Panoksen pelaaja asettaa joko jomman kumman korttikäden eduksi tai tasapeliksi.

Korttikädet ovat nimeltään punto (pelaaja) ja banco (pankki) ja tasapeli on nimeltään egalite. Toisin sanoen pelaajan tehtävä on arvata, voittaako punto vai banco vai tuleeko kenties tasapeli. Pelissä pisteet eivät voi mennä koskaan yli, kuten esimerkiksi blackjackissa, sillä pistemäärän kasvaessa kymmeneen tai sen yli, tiputetaan saadusta tuloksesta ensimmäinen numero pois.

Punto bancossa käytettävien korttien arvot lasketaan samalla tavalla kuin baccaratissakin, eli kymppien ja kuvakorttien arvo on puhdas nolla. Ässä on puolestaan arvoltaan yksi ja loppujen korttien, eli numeroiden 1-9, arvot ovat juuri kuten kortin pistemäärä osoittaa. Erityistä punto bancossa on siinä käytettävä korttikenkä, joka fyysisesti pelattavissa peleissä on kädessä pidettävä arvontaväline, joka pelin aikana kiertää pelaajien kädestä käteen vastapäivään. Punto banco onkin ainoita pelejä, joissa pelaajat saavat itse pidellä arvontaan käytettävää välinettä. Korttikenkä siirtyy pelaajalta seuraavalle aina punton voittaessa. Eli niin kauan kuin banco voittaa tai tulee tasapeli, saa sama pelaaja pitää hallussaan korttikenkää.

Korttikenkää pitelevään ei väärin arvattu kierros vaikuta, vaan korttikenkä vaihtaa omistajaa vasta punton voittaessa. Korttikenkää pitävän on silti asetettava aina panos joka kierrokselle, mutta sitä ei vuoron tullessa ole pakko ottaa vastaan. Arvontavälineen voi myös luovuttaa kesken pidon pois.

Pelin rakenne ja säännöt

Punto banco käynnistyy pelipanoksen asettamisella, jonka pelaaja laittaa joko puntolle, bancolle tai tasapelivaihtoehdolle. Tämän jälkeen jaetaan kaksi korttia vuorotellen sekä puntolle että bancolle. Kahden kortin tulosta tarkastelemalla tehdään päätös mahdollisesta kolmannesta jaettavasta kortista. Tässä säännöt jonkin verran vaihtelevat punton ja bancon välillä. Jos punton pistemäärä kahden kortin jälkeen on nollasta viiteen, otetaan uusi kortti. Tuloksilla 6 ja 7 ei kolmatta korttia oteta. Tulokset 8 ja 9 puolestaan tarkoittavat sitä, että banco ei saa vetää kolmatta korttia. Kahden kortin jälkeen bancon mahdollinen kolmas kortti riippuu myös saaduista pisteistä sekä bancon että punton osalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että punton saavuttaessa tietyn pistemäärän ei bancolla mahdollisuutta kolmanteen korttiin edes ole. Bancon tapauksessa kolmannen kortin vetämiseen liittyviä ehtoja on siis paljon enemmän, ja juuri se tekee punto bancosta mielenkiintoisen ja jännittävän pelin.

Pelialustat

Punto Banco on hyvin paljon samankaltainen peli kuin isoveljensä baccarat. Kivijalkakasinoilla baccarat on erittäin suosittu peli, mutta punto banco on jäänyt hieman sen jalkoihin, ja monesti pelivalikoimissa tarjolla on pelkästään baccarat. Käytännössä isoin ero näiden kahden pelin välillä on punto bancossa käytettävä korttikenkä korttien jaossa, kun taas baccarassa korttien jakamisesta huolehtii kasino. Nettikasinoilla on luonnollista, että pelaajilla ei ole mahdollisuutta itse jakaa kortteja, eli nettiversioissa punto banco ja baccarat ovat käytännössä täysin sama peli vain eri nimillä esitettyinä. Täydellisen oikeilla säännöillä pelattavaa punto bancoa on siis mahdollista pelata vain kivijalkakasinolla. Mutta mikäli korttien jakamiseen liittyvien piirteiden puuttuminen ei haittaa, ovat nettiversiot varsin hyviä vaihtoehtoja pelata punto bancoa.

Kuinka punto bancossa voittaa?

Punto bancossa voittaa pelaaja, joka on arvannut oikein lähimmäksi yhdeksää pääsevän käden: punton tai bancon. Kahden tai maksimissaan kolmen kortin yhteenlaskettu tulos kertoo luvun, jota punton ja bancon välillä vertaamalla määrittää voittajan. Voittavan käden oikein arvaamalla pelaaja saa panoksensa takaisin tuplana. Mikäli kädet menevät tasan, ja pelaaja on veikannut tasapeliä, saa pelaaja panoksensa takaisin yhdeksänkertaisena, ja muut pelaajat saavat vetonsa takaisin. Bancon voittoa veikannut pelaaja joutuu voittotilanteessa luovuttamaan viiden prosentin komission kasinolle.

Teoreettisia palautusprosentteja verratessa pelaajan kannattaa panostaa bancoon, sillä kasinon etu punto bancossa on vain noin prosentin luokkaa, ja joillakin kasinoilla jopa 0 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että palautusprosentti on lähes 100 prosenttia. Tasapelin puolesta pelaamalla mahdollisuus voittoon on noin 85,5 prosenttia, mutta toisaalta siitä saatava voittokin on reilusti isompi kuin puntoa tai bancoa veikkaamalla.

Käytännössä punto bancon pelaaminen perustuu puhtaaseen tuuriin, minkä ansiosta punto banco sopii myös ensimmäistä kertaa peliä pelaavalle hyvin. Lisäksi pelin yksinkertaiset säännöt tekevät siitä kaikille hauskan pelimuodon. Nettikasinoilla sattumanvaraisuutta varmistamassa on satunnaislukugeneraattori, joka tekee jokaisen kortin arvonnasta taatusti kaikille pelaajille täsmälleen yhtä suuret voittomahdollisuudet tarjoavan tapahtuman. 1980-luvulla punto bancon osalta tehtiin laaja tutkimus korttien laskemisen vaikutuksista voittoihin, mutta totuus oli se, että kortteja laskemalla kasinon etu saadaan alaspäin noin puoli prosenttia.

Pitkällä aikavälillä korttien laskeminenkaan ei siis tuota yhtään sen enempää kuin puhtaasti tuuriin luottamallakaan. Yksi voiton todennäköisyyteen vaikuttava tekijä sen sijaan on pelissä käytettävien korttipakkojen määrä. Mikäli käytössä on esimerkiksi kahdeksan korttipakkaa kuuden sijaan, on bancon voiton todennäköisyys hieman suurempi, ja samalla punton voiton todennäköisyys laskee. Näin ollen on aina kannattavampaa pelata bancon kuin punton puolesta.

Yhteenveto

Punto banco on isoveljensä baccaratin kaltainen korttipeli, jossa tavoitteena on arvata voittava käsi. Punton, eli pelaajan, ja bancon, eli pankin, saamat kädet kahden tai maksimissaan kolmen kortin jälkeen kertovat sen, kuka voittaa. Mikäli pelaaja on asettanut panoksensa voittaneelle taholle, saa hän panoksen tuplana takaisin. Tasapeliä veikanneelle on tasapelin osuessa kohdalle luvassa jopa 9-kertainen voitto. Virallista punto bancoa on mahdollista pelata ainoastaan kivijalkakasinoilla, koska oikeassa pelissä käytettävä kortinjakoväline on mahdollista ottaa peliin mukaan ainoastaan fyysisesti pelattavissa peleissä.

Nettikasinoilla esiintyvä punto banco on siis käytännössä täysin vastaava peli kuin baccarat. Hauskoja ja jännittäviä hetkiä punto banco silti tarjoaa, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla kyseisen pelin historiaa huokuvaa hurmaa!