European Roulette

Ruletti sai alkunsa 1600-luvun Roomassa. Aluksi se oli vain nuorison ja työväen pelaama seurapeli, jossa saattoi voittaa vastapelaajiltaan parhaimmillaan lounaan tai muutaman kolikon. Italiassa matkustaneet ulkomaalaiset tykästyivät peliin ja se levisikin hiljalleen junaraiteita pitkin myös Ranskaan ja muihin naapurimaihin. Kasinomaailmalle sen esitteli ensimmäistä kertaa ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal Pariisissa, jossa sen suosio räjähti heti käsiin. Punamusta pyörä ja vihreä pöytä valloitti monen sydämen sen sattumanvaraisuuden takia.

Ruletin parissa voi voittaa hyvinkin suuria summia rahaa ja samaan aikaan jännittää kaikkien panostustensa häviämistä. Pascalin esittelemässä versiossa oli kaksi nollaa, jotka oli tarkoitettu pelin järjestäjälle, eli kasinolle. Muutamat kasinonomistajat oivalsivat kuinka tuottoisa peli ruletti on, joten he päättivät yrittää tuplata pelaajakannan ottamalla toisen nollista pois. Näin pelaajien mahdollisuudet voittoon kasvaisivat ja he ryntäisivät juuri heidän kasinolleen.

Suunnitelma toimi ja ruletti saavutti huippusuosion. Se keräsi ympärilleen jatkuvasti kasvavan pelaajakannan, joka levisi nopeasti myös muihin Euroopan maihin ja lopulta myös Pohjois-Amerikkaan. Rulettipöydän äärellä ei enää koskaan ollut hiljaista, vaan pelaajien lisäksi sen ympärille oli kerääntynyt myös katsojia. Ruletissa pelataan oikeastaan pelkän onnen varassa, joten sekä aloittelijat että pidempään peliä pelanneet ovat samalla viivalla. Pelataksesi sinun täytyy oikeastaan vain tietää milloin panokset asetetaan. Mutta jos haluat voittaa useammin, on hyvä ymmärtää myös yksinkertaista tilasto- tai todennäköisyysmatematiikkaa.

On sanomattakin selvää, että kuula pysähtyy todennäköisemmin mustaan lukuun, eli yhteen 17:sta, kuin vaikka yksittäiseen lukuun 2. Tieto siitä, että jokaisessa pelissä sekä voiton että häviön todennäköisyys on sama, lisää jännitystä ja samalla kasvattaa halua kokeilla vielä muutama kierros lisää. Ruletti onkin hyvin koukuttava peli, joka toisaalta myös antaa paljon takaisin.

Pelin rakenne ja säännöt

Rulettipyörä pyöräytetään käyntiin. Mustat, punaiset ja vihreät numerot sekoittuvat keskenään ja kuula kiertää pyörää vimmatusti vastakkaiseen suuntaan. Pelaajat asettavat pöydällä olevalle taulukolle rahansa ja toivovat parasta. Osa veikkaa yksinkertaisesti isoja ryhmiä, kuten mustia, punaisia, parillisia tai parittomia. Toiset taas pelaavat hieman isommalla riskillä panostamalla yksittäisille luvuille kuten 7, tai pienille muutaman luvun ryhmille. Pelin jakaja ilmoittaa heti, kun panoksia ei saa enää asettaa. Tällöin pyörän vauhti alkaa selkeästi jo hidastua. Pyörän numerot alkaa taas erottua ja joukosta pilkottaa vihreä ruutu – siihen et halua kuulan osuvan, sillä menettäisit panoksesi pankille, eli pelin järjestäjälle. Kuulan vauhti pysähtyy vihdoin yhden luvun kohdalle. Jos veikkasit juuri kyseistä lukua tai ryhmää, jota luku edustaa, voitat rahasi tuplana takaisin. Jos arvauksesi ei osu oikeaan, menetät panostamasi rahat pankille.

Pelialustat

Eurooppalaista rulettia kutsutaan myös “tavalliseksi ruletiksi”. Sitä voi pelata oikeastaan kaikkialla missä kasinopelejä on tarjolla, eli sekä kivijalkakasinoilla että netissä. Esimerkiksi Helsingissä voit kokeilla eurooppalaista rulettia Casino Helsingissä. Jos olet lähdössä hieman pidemmälle, kuten Suomen rajojen ulkopuolelle, pelimahdollisuudet kasvavat entisestään. Netissä on mahdollista valita livekasino- ja satunnaisgeneraattoriversion väliltä.

Livekasinoversiossa pelaat oikean jakajan kanssa videokuvan välityksellä, kun taas satunnaisgeneraattoriversiossa kanssasi toimii, nimestä arvaten, tietokone. Tietokone valitsee jokaisella kierroksella satunnaisen kohdan, jolle kuula pysähtyy.

Kuinka voittaa ruletissa

Voitat, jos arvaat kuulan pysähtymiskohdan oikein. Jos vaikka asetat panoksesi parittomille numeroille ja kuula pysähtyy luvun kolme kohdalle, voitat. Jos se taas pysähtyy parillisen luvun kohdalle, häviät. Yleensä aktiivisemmin peliä pelaavat tai kokeneet konkarit eivät koskaan veikkaa vain yhtä tiettyä numeroa, sillä todennäköisyys voittoon tällä tavalla hyvin pieni. Voittamiseen vaaditaan siis hieman matemaattista ymmärrystä ja hahmotuskykyä. Suurin vastuu voittamisen suhteen on tietenkin onnettarella, jonka voit vain toivoa suosivan sinua.

Tilastollisesti voiton todennäköisyys on aina 47 % ja häviön 53 %. Se, onko kyseessä aloittelija vai uhkapelien ammattilainen, ei vaikuta tulokseen ollenkaan. On kuitenkin totta, että kokeneet pelaajat osaavat katsoa peliä paremmin pitkällä tähtäimellä ja panostaa näin rahansa siten, että he jäävät joka tapauksessa voitolle. Aloittelevalla pelaajalla voi kuitenkin olla taskussaan kourallinen tuuria ja jättipotti saattaa osua kohdalle jo ensimmäiselläkin kierroksella.

Voittoja tulee hieman vähemmän kuin häviöitä, sillä todennäköisyyksiä on sekoittamassa pelin järjestäjälle, eli kasinolle tarkoitettu nolla. Voiton ja häviön todennäköisyydet eroavat vain muutamalla prosentilla ja se tekeekin pelistä niin tavattoman koukuttavan. Jokaisella kierroksella mahdollisuudet ovat samat! Voittaminen perustuu siis lähinnä sattumaan. Pidempään rulettia pelanneet tai siitä tavallista enemmän tietävät osaavat pelata pitkällä tähtäimellä niin, että vaikka kierroksia tulisikin hävittyä, he jäävät silti rahallisesti voitolle.

Yksi tällaisista strategioista on Martingaalistrategia. Martingaalistrategiassa on tarkoitus tuplata panos jokaisen häviön jälkeen – jos ensimmäinen panos oli 100 €, häviön jälkeen panostetaan 200 € ja seuraavana 400 €. Tätä kaavaa toistettaessa ensimmäisen voiton sattuessa kohdalle pelaaja on vähintään alkuperäisen panoksensa, eli tässä tapauksessa 100 €, verran voitolla. Strategiaa on kuitenkin kritisoitu, sillä vain harvalta löytyy niin suuria summia rahaa, että sitä kannattaisi lähteä kokeilemaan.

Yhteenveto

Ruletin kokeileminen ainakin kerran elämässä pitäisi olla vaatimus! Se on hauska ja nopeasti opittava peli, jota on pelattu satoja vuosia ympäri Eurooppaa. Sinun ei tarvitse olla vanha konkari voittaaksesi, vaan kaikki ovat samalla viivalla pöydän äärelle astuessaan. Koska eurooppalaista rulettia on mahdollista pelata aivan kaikkialla, voit valita erilaisista kasinoista mieluisimman. Jos pidät enemmän omasta seurastasi ja kahvikupposesta tietokoneen äärellä, klikkaa itsesi suosikkikasinollesi.

Jos taas mielesi halajaa suureen maailmaan hienossa mekossa tai puvussa, lähde lähimmälle – tai miksei kauemmallekin kivijalkakasinolle. Jos pyörän pyöriminen alkaa käydä väsyttäväksi, netti on pullollaan rulettistrategioita. Ota siis mukava asento tietokoneen äärellä tai hyppää autoon, bussiin tai lentokoneeseen ja kokeile rulettia suosikkikasinollasi!